lanet1.jpg
Sanni Väyrynen ja Matti Tamminen lähtivät kilpailun vanhimpina matkaan yhtä aikaa.
Ensimmäinen SM-maastojen lähtölaukaus pamahti lauantaina kymmeneltä aamulla Perniön liikuntahallin kupeessa. Perniön vauhtiviikonlopun saivat aloittaa lähes käsikynkkää 90-vuotisten miesten sarjan Matti Tamminen ja 80-vuotisten naisten sarjan Sanni Väyrynen lähtönsä ainoina osanottajina. Tällä kertaa Väyrynen oli jonkin verran nopeampi reilun kilometrin matkalla.

– Aloitin juoksun vasta 60-vuotiaana. En tiedä mistä sain voimaa lähteä tänne, sillä viime vuosi on ollut täynnä surua. Miesystäväni ja poikani menehtyivät, ja itsekin sain kilpirauhasen syövän. Harjottelu on jäänyt tosi vähiin, Sanni Väyrynen harmitteli.

Matti Tamminen on kiertänyt paljon veteraanikisoja ulkomaita myöten. Hänen päälajinsa on kävely, juoksuun hän osallistuu vain silloin tällöin.

– Juoksukisat aloitin vasta eläkeiässä. Nuorempana lajini oli pyöräily, osallistuin esimerkiksi Kyyjärven ympäriajoon.

Lauantain kisapäivän yksi mielenkiintoisimmista nimistä oli Moskovan olympiakisojen kaksinkertainen mitalisti Kaarlo Maaninka. Kauhajoen Karhua edustava Maaninka voitti 65-vuotiaiden miesten kilpailun tiukasti kolmen sekunnin erolla ennen Rovaniemen Roadrunnersin Kauko Tuiskua.

– Aktiiviuran jälkeen pidin taukoa juoksemisesta noin 15 vuotta. Eläkeikää lähestyessä piti aloittaa uudestaan, kun kunto alkoi heikentymään.

Maaninka uskoo, että suomalaisjuoksijalla on edelleen mahdollisuudet päästä maailman huipulle.

– Kovaa työtä se vaatii ja paljon harjoittelua ulkomailla. Etenkin vuoristoharjoittelua, painotti Maaninka.

Aikuisurheiluliiton SM-maastojen jälkeen juostiin lauantaina Perniössä vielä 9-13 -vuotiaiden maastojuoksukisat.

Kilpailut jatkuvat sunnuntaina alkaen kello 11. Silloin ratkotaan mestaruudet yleisissä sarjoissa sekä yli 15-vuotiaiden nuorten sarjoissa.