Kaksi kolmesta yrittäjästä; Kim Arell ja Kristian Aitio, joka esittelee ulkoporealtaan rungon osaa. Mikko Lehtonen oli jutuntekopäivänä työkeikalla Helsingissä.
Kaksi kolmesta yrittäjästä; Kim Arell ja Kristian Aitio, joka esittelee ulkoporealtaan rungon osaa.  Mikko Lehtonen oli jutuntekopäivänä työkeikalla Helsingissä.
Kristian Aitio näyttää osista yhteen hitsattua alumiinikehikkoa ja selvittää, miten kehikoista kootaan ulkoporealtaan runko.
Kehikot syntyvät Perniön Mäntyniementiellä Lounais-Suomen Alihankinta Oy:n tiloissa ja ne menevät Novitek Oy:n käyttöön.

Perniöläisyritys on kasvanut nykyiseen mittaansa runsaassa vuodessa. Kaiken takana on Aition ja Mikko Lehtosen tuttavuus.
Aitiolla on pitkä kokemus koneasentajana ja Lehtonen on hitsausalan ammattilainen.
–Päätimme, että harrastetaan vähän ja sama se sitten on pistää yritys pystyyn. Jos tulee tilauksia, saadaan hallin vuokra maksettua ja kerätään jokunen euro, Aitio muistelee.

Sana metallialan osaajista kiiri ja työtilauksia alkoikin sadella.
–Perhesuhteet taisivat olla koetuksella, kun siinä tehtiin pitkää päivää, Aitio myöntää.
Aitiolla on toistaiseksi päivätyö Finnfoamin tuotantopäällikkönä ja oma yritys vie lopun ajan, Lehtonen taas oli jutuntekopäivänäkin työntekijän kanssa keikalla Helsingissä.
–Teemme Skanskalle alihankintana töitä Viikin vedenpuhdistamolla, kertoo Aitio.

Yrityksellä on kaksi aputoiminimeä; toisen alla tekee Lehtonen teollisuusputkien hitsauksia, toinen taas keskittyy rakennuspelti- ja ilmastointitöihin ja sen nimissä ahkeroi maanantaina kolmantena yrittäjänä aloittanut Kim Arell.
–Maanantaina aloitin yrittäjänä ja heti tehtiin kaksitoistatuntinen päivä, Arell naurahtaa.

Yritys muuttaa kesäkuun alussa, tosin vain naapurihalliin.
Käyttöön tulevat suuremmat tilat ja samalla satsataan kalustoon.
–Voisi sanoa, että investoidaan perinteiseen konepajapuoleen, Aitio toteaa.
Kyseessä on edelleen alihankinta, allasyhtiön lisäksi yritys tekee yhteistyötä muun muassa Wipron kanssa.
–Markkinointihan meillä on tähän asti ollut nolla, Aitio naurahtaa.