taltioivat maisemaa yli 360 astetta, kertoo Kari Väyrynen.
taltioivat maisemaa yli 360 astetta, kertoo Kari Väyrynen.
Kopterikuvaajana tunnettu perniöläinen Kari Väyrynen on innoissaan uudesta kuvauskalustostaan.
Mies kaivaa laukustaan suurta sählypalloa muistuttavan kapineen, jossa on kolmekymmentäkuusi reikää.
Kapinetta ei kuitenkaan kannata lyödä mailalla eikä millään muullakaan, jokaisessa pallon reiässä on kameran linssi.
–Tämä kuvaa 360 astetta yhdellä laukaisulla. kertoo Väyrynen.

Tietokoneessa on muutama mallikuva. Väyrynen näyttää, miltä Särkisalon kirkon edessä otettu kuva toimii. Pyyhkäisemällä näkyy samassa kuvassa kirkko, tapuli, pappila ja seurakuntakoti; alaspäin pyyhkäisemällä näkee melkein kuvaajan jalat ja ylöspäin mennessä tulee kuvaan taivasta.
Kuva tallentuu pilveen, missä lopullinen kuva yhdistetään 36 kuvasta.

Asiakkaat saavat linkin palveluun, missä heidän kuvansa ovat.
–Tämä on tämän päivän juttu.

Kari Väyrynen on kuvannut kameralla yleisötilaisuuksia.
–Seuraavaksi kiinnostaisi kovasti kuvata tulevissa SM-maastojuoksukilpailuissa.

Linkki mallikuvaan on  tässä

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Sienet kiipesivät
  • Kuvaus: Näiltä sieniltä eivät varpaat kastu, tuumii kuvan lähettänyt Keijo Hillgen.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20