Lasse Ojanen ja Markku Koskinen esittelevät vanhaan autotalliin kunnostettua protopajaa. Tilat olivat tiistaina valmiina käyttäjien tulla.
Lasse Ojanen ja Markku Koskinen esittelevät vanhaan autotalliin kunnostettua protopajaa. Tilat olivat tiistaina valmiina käyttäjien tulla.
Perniön kirkonkylässä on kunnostettu kaikessa hiljaisuudessa yhtä kellaritilaa varsin ehoon kuntoon.
Ydinkeskustan liikerakennuksen alakertaan perustetaan Perniön keksijäyhdistyksen toimesta protopaja.
Käyttöä tilalle on jo tiedossa: yhdistyksen ja Salon kansalaisopiston yhteistyönä aloitetaan puukaasutin- kurssi, jonka ensimmäinen kokoontumiskerta oli tiistai-iltana.
Puukaasutinkurssillakin saa poiketa asiasta: ideointi ja uusien keksintöjen kehittely eri aiheista on sallittua ja jopa toivottavaa.
Itse puukaasutinkurssi, ei pyri keksimään pyörää uudestaan.
– Autoihinhan se on tullut jo joskus 30-luvulla. Nyt pyritään kehittämään siitä mahdollisimman pienikokoinen ja mahdollisimman tehokas, kaavailee keksijäyhdistyksen Markku Koskinen.
Taustalla on ajatus ympäristöasioista ja omavaraisuudesta.
Teijo- Talojen yrittäjä Lasse Ojanen on myös pajan rakennuksen omistavan kiinteistöyhtiön takana.
Ojasen mietteissä omavaraisuus on ollut jo aiemmin, hän on suunnitellut muun muassa taloa joka olisi riippumaton sähkö- ja vesilinjoista.
– Puukaasutin saataisin pyörittämään polttomoottoria, joka taas lataa akkuja. Loppu voidaan kanavoida lämmöksi, pohtii Ojanen.
Pajamestareita on kolme.
– Normaalisti ollaan koolla tiistaisin, mutta mestarien kanssa voi sopia muistakin illoista, kertoo Koskinen.
Luvassa on paitsi käytännön työtä, myös syksyn mittaan muutama luento aiheesta.