Uusi rakennus ilmestyi terveysaseman ja neuvolan väliin lähes yhdessä yössä. Viime keskiviikkona alkanut siirto-operaatio oli valmis perjantaina. Kuva Kari Väyrynen
Uusi rakennus ilmestyi terveysaseman ja neuvolan väliin lähes yhdessä yössä.  Viime keskiviikkona alkanut siirto-operaatio oli valmis perjantaina.  Kuva Kari Väyrynen
Perniön terveysaseman muutto väistötiloihin lähestyy. Uudet tilat on tuotu moduuleina paikoilleen ja parhaillaan käynnissä ovat viimeistelytyöt.
–Sisällä asennetaan viimeisiä kiintokalusteita ja sisäkattoa ja viimeistellään esimerkiksi sähköasennuksia. Lisäksi tehdään ikkunanpesua ja muuta siivousta, tiivistää projektipäällikö Heidi Karlsson Teijo-Talot Oy:sta.

Tänäänt torstaina talossa on jo kytkettynä lämmitys päälle; rakennus liitetään kaukolämpöverkkoon. Samoin kytketään ”oikeat” sähköt työmaakeskuksen sijaan.
–Kiirastorstaina luovutetaan avaimet kaupungille, Karlsson kertoo.

Ennen muuttopuuhia rakennuksessa tehdään vielä esimerkiksi palotarkastus, mitataan ilmanvaihdon ja lämmityksen säädöt ja pidetään käyttäjille oma koulutuksensa.

Muutto alkaa pääsiäisen jälkeen ja tällöin Perniön terveysasema on suljettuna. Sulkuaika on 30.3. -15.4. Neuvola palvelee normaalisti myös muuton ajan.

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Helle on hyvästä
  • Kuvaus: Viiniköynnös se vaan nauttii kuumasta kesästä. Kuvan hyvinvoivasta kasvustosta lähetti Fredrik Koivusalo.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20