Projektikoordinaattori Maria Yli-Renko saa parin vuoden ajan liikkua Aurajoen rantojen lisäksi myös Saarenjärven rantamailla.Salon ja Raaseporin rajalla uinuvalla Saarenjärvellä kääritään kohta hihat. Hiljakkoin käynnistyneessä kaksivuotisessa Saavi-hankkeessa aiotaan kunnostaa järveä niin vesialueella kuin rantamaillakin.

Tavoitteena on kohentaa järven tilaa ja huomioida niin virkistysarvot kuin järven arvo lintuvetenäkin ja samalla pitää huoli monimuotoisuudesta.  Kun tavoitteita on monia, tulee tehtäväksi myös kompromisseja:
– Saarenjärvi toimii jo itsessään kuin kosteikkona Saaristomeren suuntaan. Esimerkiksi kasvustoa ei voida poistaa kaikkea niin, että vesi hulahtaisi kerralla läpi, muistuttaa projektikoordinaattori Maria Yli-Renko Varsinais-Suomen Ely-keskuksesta.
–Tavoitteena on, että hankkeen päättyessä työ ei päättyisi, vaan että siitä jäisi hyviä toimintatapoja ja hoitoa jatkettaisiin paikallisesti, kertoo Yli-Renko.

Ely-keskus toimii hankkeessa koordinoijana ja hanketta rahoittaa ympäristöministeriö. Toteuttajana on myös ProAgria Länsi-Suomi ja hanke on osa hallituksen kärkihanketta.
Maanantaina Yli-Renko kertoi olleensa yhteyksissä alueen maanomistajiin hankkeen tiimoilta, ja valtaosin vastaanotto on ollut myönteistä.

Hankkeen alkumetreillä laaditaankin toimenpiteitä ohjaava luonnonhoitosuunnitelma. Lisäksi järvellä käydään varsin pian tositoimiin: tarkoituksena on tehdä ensimmäiset talviniitot jo maaliskuussa. Kesemmällä tehdään myös lajistoinventointeja. 
Hoitotoimia ohjaa osaltaan Natura 2000-alueille tehty hoito-ja käyttösuunnitelma.

Yleisötilaisuus Saavi-hankkeesta pidetään torstaina 1.3. klo 17 Vihiniemen kylätalossa.

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Sienet kiipesivätNew
  • Kuvaus: Näiltä sieniltä eivät varpaat kastu, tuumii kuvan lähettänyt Keijo Hillgen.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20