Sähkö-Lindroosin myymälä Perniössä jatkaa tutulla nimellä ja miehityksellä, kertoo Salon Aluesähkön Anssi Sjöberg.
Sähkö-Lindroosin myymälä Perniössä jatkaa tutulla nimellä ja miehityksellä, kertoo Salon Aluesähkön Anssi Sjöberg.

Perniöläinen Sähkö-Lindroos Oy on vaihtanut omistajaa.
Salon Aluesähkö Oy on ostanut yrityksen liiketoiminnan kesäkuun alussa vahvistetulla kaupalla.
Sähkö-Lindroosin työntekijät jatkavat uuden yrityksen leivissä vanhoina työntekijöinä, samoin Perniön myymälän toiminta jatkuu.
Myös nimi säilyy.
–Se jää aputoiminimeksi edelleen. Juuri muu ei muutu kuin laskun alareunassa y-tunnus ja tilinumero, toteaa Salon Aluesähkön toimitusjohtaja Anssi Sjöberg.
Aluesähkön henkilökunta kasvaa kaupan myötä parikymmenhenkiseksi; Sähkö-Lindroos on työllistänyt tähän asti neljä asentajaa ja kaksi työntekijää myymälässä.
Vanhastaan Salon Aluesähköllä on ollut kymmenen asentajaa ja neljä muuta työntekijää.
–Yhteistyötä on tehty jo ennenkin, meiltä on esimerkiksi ollut asentajia täällä lainassa, kertoo Sjöberg.
Yrityskaupan alkusanat lausui Sähkö-Lindroosia luotsannut Jarkko Lindroos, joka menehtyi aiemmin tänä vuonna.
–Hän oli esittänyt ajatuksen, että yritykselle pitäisi saada hyvä jatkaja. Kiinnostuneita oli kyllä muitakin kuin me.
Kauppahinta pidetään salassa.
Sjöberg toteaa, että Salon alueella elämä sähköalan yrittäjän vinkkelistä on selvästi virkoamassa.
–Esimerkiksi tarjouspyyntöjä tulee aiempaa enemmän. Ala kaikkiaan on Salossa tosi kilpailtu.
Sjöberg pohtii, että hinta yksin ei ole se, millä kilpailussa pärjää.
–Pitää olla jotain, millä erottuu. Pitää osata tarjota asiakkaalle sellaista palvelua, jota hän ei ehkä osaisi itse kysyäkään.

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

salo 300x125

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Uusin lukijan kuva

  • Sateenkaari StrömmassaNew
  • Kuvaus: Esa-Matti Ristola ikuisti sateenkaaren Strömmassa.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20