Kai Schneider on vaikuttanut Teijolla parikymmentä vuotta; miehen ExtremeFun-yritys vie matkailijoita muun muassa Teijon kansallispuiston maisemiin.
  Kai Schneider on vaikuttanut Teijolla parikymmentä vuotta; miehen ExtremeFun-yritys vie matkailijoita muun muassa Teijon kansallispuiston maisemiin.
Kai Schneider kiipeää kalliolle valokuvaa varten. Takana aukeaa Matildanjärvi ja männikkö humisee tuulessa.
–Täällä meillä on ihan valmis mikrokosmos markkinoitavaksi, hän naurahtaa.
Kolmea ruukinkylää edustaa Salon uudessa valtuustossa jatkossa vihreä valtuutettu.
–Uudisasukkaat eivät  enää ole niin perusdemareita, Schneider toteaa.
Hän on vihreä myös toisessa mielessä: valtuustopaikka on hänelle ensimmäinen kunnallinen luottamustehtävä.

Schneider on luontomatkailuyrittäjä ja luontoarvot ovat hänelle tärkeitä. Hän toteaa, että kaupungin on osaltaan pidettävä huoli esimerkiksi monimuotoisuudesta ja maisema-arvoista. Teijon kansallispuiston 34 neliökilometriä ovat hakkuilta varjellut, ja Teijoon liittyy Schneiderin silmissä myös yksi Salon kasvun avain.
–Matkailu toi Suomeen viime vuonna neljä miljardia euroa. Se on valtava summa, ja siitä pitäisi saada joku siivu tännekin. Kaupunki voisi markkinoida matkailua nykyistä pontevammin, Schneider toteaa.
Yrittäjiä on valtuustossa yli 20.
–Toivottavasti saamme siellä yrittäjien kesken hyvän yhteisen sävelen.

 Huoli on palveluista.
–Koulun jatkuminen edellyttää, että on ympärivuotisia asukkaita ja lapsiperheitä.

Luonnon lisäksi Schneider aikoo pitää ääntä lasten ja nuorten puolesta syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Kaupungin Lataa liikettä-kortilla nuoria on käynyt myös Schneiderin melontaopissa, samoin miehen rumputunneilla on käynyt nuoria vuosikymmenien ajan.
–Jos siitä joku innostuu, löytää kavereita ja perustaa bändin, niin siinähän ollaan jo kaukana syrjäytymisestä.

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

salo 300x125

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Uusin lukijan kuva

  • Sateenkaari StrömmassaNew
  • Kuvaus: Esa-Matti Ristola ikuisti sateenkaaren Strömmassa.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20