Teijo-Talojen tehtaalla viimeisteltiin teräshallia maanantaina. Lasse Ojanen kertoo, että osa hallista kulkee Kokkolaan noin vuorokaudessa.
Teijo-Talojen tehtaalla viimeisteltiin teräshallia maanantaina. Lasse Ojanen kertoo, että osa hallista kulkee Kokkolaan noin vuorokaudessa.
Teijo-Talojen Perniön tehtaalta lähti eilen kohti Pohjanmaata ihan uudenlainen lasti. Kokkolan Farmari-messuilla esitellään uusin lisäys Teijo-Talojen tuotevalikoimaan, teräsrakenteinen teollisuushalli joka tuodaan yrityksen periaatteiden mukaan valmiina paikalle. 
– Asennetaan sitten vaan viipaleita peräkkäin niin monta kuin asiakas tarvitsee, kuvaa yrittäjä Lasse Ojanen.
Sama toimii myös kääntäen: jos tilantarve joskus pienenee, hallista on helppo ottaa irti yksi tai useampia osia. Yhden osion pinta-ala on vajaat sata neliötä, korkeutta on reilut neljä metriä ja paino viitisenkymmentä tonnia.
– Farmari-messuilla on hyvä paikka esitellä halli. Sieltä saadaan palautetta, minkä mukaan voidaan vielä tehdä muutoksia, lupaa Ojanen.
Asiakkaalle jää sananvaltaa esimerkiksi kattomuodon ja aukotuksen suhteen.  Kokoluokka on sellainen, että halliin ajaa sisään esimerkiksi leikkuupuimurin. Idea lähti vähän pienemmän mittakaavan rakennuksesta.
– Teimme Raaheen teräsrakenteisen Hesburgerin ja siitä se lähti kehittymään.
Asiakkaalle yksi kiinnostava kysymys on hinta. Ojanen laskee, että tämän hetken hintatasojen mukaan valmishalli voisi jäädä paikan päällä tehtyyn verrattuna jopa neljänneksen halvemmaksi.

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Sienet kiipesivätNew
  • Kuvaus: Näiltä sieniltä eivät varpaat kastu, tuumii kuvan lähettänyt Keijo Hillgen.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20