Sauna saa aikanaan päälleen tiilikaton. Viimeviikolla työmaalla tehtiin kattotöitä.
Sauna saa aikanaan päälleen tiilikaton. Viimeviikolla työmaalla tehtiin kattotöitä.
– Teijo Lehtola, kerropa mistä tämä saunaprojekti sai alkunsa, Heikki Liede kysäisee ystävältään hirsisaunan rakentamisen lomassa.Förbyssä vanhaa rakennusta uhkasi polttotuomio muutama vuosi sitten. Lehtola kuitenkin pelasti tilanteen ja lupautui purkamaan autioituneen talon ja ottamaan sen uusiokäyttöön. Petusta on viety Förbyhyn hirsitaloja 1900-luvun alussa. Nyt Lehtola sanoo pettulaisten hakeneen ainakin yhden takaisin, vaikka juuri kyseinen talo ei olekaan ennen Petun kamaralla seissyt.

1920-luvulla rakennettu talo purettiin loppuvuodesta 2007 ja jokainen hirsi merkattiin ja pantiin säilöön odottamaan uutta elämää. Tänä keväänä se alkoi nousta uudelleen, tällä kertaa Lehtolan saunana Petun kartanon maille. Sauna pyritään tekemään pitkälle vanhojen rakennustapojen mukaisesti, yli satavuotiaita hirsiä kunnioittaen.
Lue lisää Perniönseudun lehdestä