Tilapäistä siltaa rakennetaan pätkä kerrallaan; paalutuskone kulkee uutta siltaa pitkin ja junttaa paaluja kanavan pohjaan.
Tilapäistä siltaa rakennetaan pätkä kerrallaan; paalutuskone kulkee uutta siltaa pitkin ja junttaa paaluja kanavan pohjaan.
Strömman varasillan rakentaminen aloitettiin maanantaina.
Varasilta tarvitaan, kun varsinaisen sillan kansi rakennetaan uudestaan. Sillan kunto todettiin kesän tarkastuksessa oletettua huonommaksi ja sillalle asetettiin varmuuden vuoksi 30 tonnin painorajoitus ja käyttöön jätettiin vain yksi kaista.

Kiertotie mantereelta itäsuunnasta Kemiönsaarelle kulkee nyt Salosta Kokkilan tai Sauvon kautta.
– Hankalan pitkän kiertotien takia tämä tehdään mahdollisimman nopeasti, kertoo siltainsinööri Jari Nikki ELY-keskuksesta.
Varasilta rakennetaan korjattavan sillan eteläpuolelle pienempien korkeuserojen takia. Varasilta tulee teräsputkipaalujen varaan. Paalutus ei estä veden normaalia virtausta.

Paalujen päälle tulee teräsrunko, puukansi, murskekerros ja päällimmäiseksi asfaltti.
–Marras-joulukuun vaihteessa se otetaan käyttöön, riippuu  asfaltin saamisesta.
Varasillalle tulee liikennevalo-ohjaus.

Valmista Strömmassa pitäsi olla ensi vuoden syyskuussa.

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Sienet kiipesivätNew
  • Kuvaus: Näiltä sieniltä eivät varpaat kastu, tuumii kuvan lähettänyt Keijo Hillgen.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20