Särkisalon päiväkodin leikkipaikka pysyy metsänreunassa, mutta ulkoalueiden turvallisuutta parannetaan vielä rakentamalla uusi aita koko piha-alueen ympäri.
Särkisalon päiväkodin leikkipaikka pysyy metsänreunassa, mutta ulkoalueiden turvallisuutta parannetaan vielä rakentamalla uusi aita koko piha-alueen ympäri.
Särkisalokodin vanhan puolen alakerrassa tuoksuu tuore maali.    Ensi viikosta lähtien samoissa huoneissa  tuoksuu myös ruoka.
Päiväkodin muutto alakertaan on sananmukaisesti ovella jo pakattujen laatikoiden muodossa.
–Ensi viikosta alkaen käytämme uutta ruokasalia ja parin viikon päästä kaikki toiminta on alakerrassa,  summaa varajohtaja Tapio Meriluoto.

Yhtä asiaa ei hänen mukaansa jäädä kaipaamaan;  pitkiä portaikkoja ulko-ovelta kakkoskerroksessa toimineen päiväkodin tiloihin.   Portaita pitkin ovat kulkeneet niin lapset kuin yläkerrassa syötävät ruoatkin.

Uudistuksia tehdään myös pihan puolella:  päiväkodin uusi sisäänkäynti on vanhan siiven päässä. Siitä edespäin vanhemmat tekevät talkoilla uuden aidan, joka rajaa jatkossa koko takapihan yhdeksi alueeksi.
–Leikkipaikka meillä pysyy täällä metsänreunassa, mutta uudella aidalla saamme vielä rajattua alueen niin, ettei kukaan pääse metsäänkään minkään perässä, Meriluoto sanoo.
Särkisalon päiväkodissa on parhaillaan 24 lasta.

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Pajulla untuvapuku
  • Kuvaus: Irja-Liisa Rusanen ikuisti Tammisaaren ja Tenholan välillä "untuvapukuisen" pajun.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20