Salossa ei säästetä  lasten ja vanhusten ruoasta.
Kaupunginvaltuusto pureskeli  maanantaina pitkään tälle vuodelle tehtyä lisätalousarviota. Hallintokunnat esittivät kaikkiaan 5,6 miljoonan euron säästötoimia, joihin valtuustossa tehtiin kaikkiaan kahdeksan muutosesitystä. Äänestyksissä niistä jäi lopulta voimaan vain demariryhmän esitys siitä, että elintarvikehankintoihin palautetaan 75 000 euron määräraha, jota oltiin esitetty leikattavaksi.  
Eniten käyttöätaloudessa, 2,3 miljoonaa euroa säästää sosiaali- ja terveystoimi. Sivistystoimi kiristää vyötä vajaalla 1,4 miljoonalla.  

Käyttötalouden lisäksi investoinneista säästetään neljä miljoonaa.
Ryhmäpuheenvuoroissa valtuuston laidat nokittelivat toinen toisiaan. Demarien Antero Leppänen antoi palautetta Kokoomukselle.
– Säästö ei tule vain ulkoistamalla ja yksityistämällä vaan ottamalla hommat omaan hoitoon.
Keskustan Sari Mäkinen otti puheeksi yksityistieavustukset, joihin esitettiin leikkauksia.
Häntä säesti myöhemmin puolutoveri Esa Ojanen. Hän totesi, että teitä käyttää myös moni julkinen taho kuten kaupunki ja posti.
– Ei niiden ylläpito voi olla asukkaiden vastuulla.
Marjatta Hyttinen (kok) peräsi pitkän tähtäimen näkemystä. Hän muistutti, että yhteisöverotulot laahaavat aina pari vuotta perässä.
– Tämä vuosi menee jotenkin, mutta 2011 on sitten tosi paha.
Antti Allen (sd) peräsi uutta ajattelua virkamiehistöön.
– Olen tutustunut vanhan  Salon virkamiehiin ja olen kauhuissani.   Siellä mennään yhteen suuntaan eikä haeta uusia toimintatapoja.

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Sienet kiipesivät
  • Kuvaus: Näiltä sieniltä eivät varpaat kastu, tuumii kuvan lähettänyt Keijo Hillgen.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20