Laurin markkinoilla ilmaisen toripaikan saaneiden yhdistysten on maksettava tänä vuonna kymmenen euron suuruinen jätemaksu. Laurin Markkinat ry päätti asiasta sunnuntaina pitämässä kokouksessaan.
Yhdistys haki kaupungilta vielä 500 euroa lisää avustusta viime vuoteen nähden rajusti kasvaneiden jätehuoltokustannusten vuoksi. Kun puuttuvaa viisisatasta ei tullut, yhdistys päätti laskuttaa jätekustannuksia ilmaisen myyntipaikan saavilta yhdistyksiltä.
– Markkinamyyjien paikkojen hintaa emme nostaneet, koska olemme näin myöhään liikkeellä. Tieto korotetuista hinnoista olisi voinut karkottaa myyjät, perustelee Ari Pulkkinen.
Markkinamyyjät maksavat paikoistaan 44 euron maksun.
Myös markkinaohjelman järjestelyjä rahoituspäätöksen puuttuminen on haitannut.
– Se on jo varmistunut, että jazzkonsertti lainamakasiiniin saadaan viime vuoden tapaan. Orkestereita on kysytty jo vähän ennakoivasti. Puhallinorkesteri ja hanurinsoittajat ovat myös tulossa.
Markkina-aikaan järjestetty lentopalloturnaus jää nyt pois.
Laurin Markkinat ry päätti kokouksessaan kiinnittää tänä vuonna erityistä huomiota siihen, että virvokkeita, ruokaa tai makeisia ei jaettaisi ilmaiseksi markkinaväelle.
– Tällainen periaate meillä on ollut aiemminkin, mutta nyt aiomme valvoa sitä entistä tarkemmin, sanoo Pulkkinen.
Ilmaistarjoiluja on nähty aikaisemmin etenkin poliittisten puolueiden kojuilla. 
Markkinoiden jälkeisenä sunnuntaina kirkonmenojen jälkeen järjestetään kaksi kävelykierrosta Perniön kirkonkylän maamerkkeihin tutustuen. Kierrokset vetää kotiseutuneuvos Antero Peijonen.