Matildan rannassa oli viime perjantaina joka aistille jotain.  

Matildassa soi viime viikolla jousitrion musiikki.
Matildassa soi viime viikolla jousitrion musiikki.

Sepän ahjosta tuulahti hiilloksen kuuma henkäys,  upeasti puvustettu jousitrio tarjosi jotain silmille ja korville.  Tuoksuttelemaan ja maistelemaan pääsi monenlaisen suuhunpantavan parissa.

Ruukkipäivä toi vanhoille ruukinrakennuksille mukavan määrän väkeä.

Päivä pohjasi ruukin historiaan, joskin perjantaina koneet eivät olleet tyystin vaimenneet.   Valimossa soi Laura Naukkarisen teos Raudan äänet.  
Teos syntyi teollisuuslaitoksissa äänittämällä.
–    Osa koneista on aitoja, sellaisia jotka ovat olleet käytössä vielä täälläkin, kertoi  Naukkarinen.

Naapurihallissa kerrottiin menneestä teatterin keinoin.   Anton Kainulainen oli Valmari, nuori matildalainen ruukintyöläinen – ensi alkuun rottien pyyntiin pestattu.  
Työ ei säästänyt ketään: Valmarin isä ja isoisä olivat olleet ruukilla töissä ja  kuolleet nuorina. Sama kohtalo oli myös Valmarilla.

Yhdellä alueen laidalla oli pelien ja leikkien paikka, toisaalla jaettiin puhdasta tietoa.   Yhden luennoista piti Niina Lehmusjärvi, joka tekee väitöskirjaa työnimeltä Rouva Ruukinpatruuna.  Lehmusjärvi on tutkinut sitä, miten naiset johtivat ruukkeja.

Teijolla puikoissa olivat Hedvig Eleonora Stenbock ja Catharina Elisabetg Kijk, jotka perivät ruukin aviomiehiltään.


Lue koko juttu Perniönseudun Lehdestä
 

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Kirjoittajavieras

Uusin lukijan kuva

  • Syksyinen kirkkotieNew
  • Kuvaus: Syksyn lehdet innostivat myös Riitta Heleniuksen ikuistamaan Perniötä, tällä kerralla kirkolle johtavaa tietä.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20