Perniön vanhainkotiin joudutaan tekemään yli neljännesmiljoonan investoinnit sammutuslaitteiston saattamiseksi ajan tasalle.

Salon sosiaali – ja terveyslautakunta  teki  tiistaina linjanvedot  paloturvallisuusasioiden saattamiseksi kuntoon koko kaupungissa hoiva- ja erityisasumisen yksiköissä. 

Koko Salon osalta paloturvallisuuden parantamisessa puhutaan noin 1,5 miljoonan euron uudistuksista.   Korjaukset myös jaetaan usealle vuodelle.  
Alustavan aikataulun mukaan Perniössä tehdään uutta kolmena vuotena. Vuonna 2012 asennetaan 10 000 euron hintainen osoitteellinen paloilmoitin  kehitysvammaisten asuntolaan. 2014 asennetaan terveyskeskuksen vuodeosastolle automaattinen sammutusjärjestelmä, joka maksaa tämän hetken arvion mukaan 65 000 euroa.   Perniössä isoimmat investoinnit tehdään vanhainkotiin, minne asennetaan 185 000 euroa maksava automaattinen sammutusjärjestelmä sekä 80 000 euron palohälytysjärjestelmä.
Särkisalokoti saa samoin 80 000 euroa maksavan automaattisen sammutusjärjestelmän ja 40 000 euron hintaisen palohälytyslaitteiston.

Jo ensi vuodelle aiotaan esittää rahaa Perniön asuntolan lisäksi Isohärjänmäen asuintalon ja Kukonkallion vanhainkodin sammutuslaitteistojen rakentamiseen.

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Kirjoittajavieras

Uusin lukijan kuva

  • Syksyinen kirkkotieNew
  • Kuvaus: Syksyn lehdet innostivat myös Riitta Heleniuksen ikuistamaan Perniötä, tällä kerralla kirkolle johtavaa tietä.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20