Matildan ruukkialueella paukkuu vasara.  Alue on kahdeksassa vuodessa kokenut muodonmuutoksen; vanhaa rakennuskantaa ja ympäristöä on kunnostettu ja kunnostetaan jatkuvasti.
Ravintola on auki ympäri vuoden, talon toinen pää vuokrattu ja yläkertaan rakennetaan parhaillaan kahdeksaa hotellihuonetta.
– Ihan ensi kesäksi niitä ei saada valmiiksi, arvioi omistaja Tuula Gustafsson.
Entinen kankirautavarasto on sekin valjastettu nyt uuteen käyttöön: 1850-luvulla rakennettuun taloon on rakennettu nyt kokoustilat jopa 50 hengelle.
– Kokouksia on pidetty, hääpaikaksikin on käyty katsomassa, kertoo Gustafsson.
Entä onko korjaustahti ollut ollenkaan suunnitellun kaltainen?
– Aika hyvin työt ovat sujuneet, vaikkei missään hengenhädässä ole tehtykään.
Oma haasteensa vanhojen rakennusten kunnostamisessa on, parhaillaan mietitään esimerkiksi hotellihuoneiden sisäänkäyntiä ja sitä, miten kävelysilta ”ylisille” on toteutettavissa.
– Puurakenteita on paljon ja paloluokaksi tulikin p3, mikä taas toi omat vaatimuksensa, muistuttaa Harri Gustafsson.
Kyläkonttori aukeaa kesäksi, pitäjät tulevat Jyväskylästä kuten viime vuonnakin. Tilojen käyttöaste alkaa lähennellä sataa.