– Kiskonjokivesistö on uskomattoman monipuolinen. Siellä on kaikkea paratiisin ja ihan toivottomien tapauksien väliltä, sanoo iktyonomi Jussi Aaltonen.

Hän sukelsi Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöön viime syksynä;  tavoitteena oli selvittää kalataloudellisten kunnostustoimenpiteiden tarve.  
Varsinais-Suomen ja Uudenmaan Ely-keskusten teettämä selvitys toimii jatkossa ohjenuorana mahdollisille kunnostuksille.


Erityinen ilonaihe on se, että Kiskonjoessa on alkuperäisiä taimenkantoja joilla on vaellusyhteys mereen.   
Pitkin vesistöä on kuitenkin paljon esimerkiksi vanhoja patorakenteita, jotka hankaloittavat kalojen kulkua.


Vesistö on tarkoin tutkittu ja parannuksia osin suunniteltukin, esimerkiksi Kosken kosken kalatie voimalan kupeeseen oli jo lupaprosessissa mutta se vedettiin pois.
– Se tarvitaan, jos Kiskonjoen kalakantaa halutaan elvyttää.
Samoin Saarenjärven pohjapatoa on suunniteltu.  
– Periaatteessa vanhat suunnitelmat toimivat edelleen, jos virtaamat eivät ole muuttuneet.


Perniönjoen pääuoma ei saa Aaltoselta valtavasti kehuja.
– Sivujoet ovat ihan ok, mutta pääuoma on aika kehno. Veden laatu ja ja virtaamat vaihtelevat.