– Saatko sen koukusta irti, huolehti Pentti Kyytsönen, kun Jonna Flink oli onkinut Ulkoluodon sillan pielestä taas yhden ahvenen.
Niksaaren rannassa ongittiin tiistaiaamuna rivissä.
Niksaaren rannassa ongittiin tiistaiaamuna rivissä.


Saipa hyvinkin ja näppärästi sittenkin.

Koko joukko Kirkonkylän koulun kuudesluokkalaisia oli Särkisalon rannassa tiistaiaamuna.


Särkisalon-Finbyn kalastusalueen ja koulun yhteistyössä järjestämässä kalapäivässä opeteltiin tuntemaan kaloja ja kalastusta paitsi ”luokassa” saunalla, myös ihan käytännössä.
Osalle homma oli perin selvää kauraa, kuten Jonna Flinkille ja vieressä onkineelle Nea Isakssonille.
– Omat virvelit löytyy, kertoivat tytöt.
Saalis on useimmin ahventa tai haukea.
– Vähän riippuu tilanteesta.  Pienet kalat päästetään pois, isommat tehdään ruoaksi, selvitti Nea.
Kaikile kalastus edes ongella ei ole tuttu juttu.
– Ymmärtää senkin toisaalta. Eivät kaikki omistakaan lapsista olleet mukana kalalla pieninä, mietti rasteja vetänyt Erkki Virtanen.
Vapaaehtoisesti aikaansa antavilla kalamiehillä on tärkeä rooli päivän läpiviemisessä.
Päivä on yhdistelmä biologiaa ja miksei ihan kansalaistaitojakin.
– Jos saataisiin  innostettua luontoon ja kalalle. Kerrotaan, että tällainenkin tapa käyttää vapaa-aikaa on, muotoilee kalastusalueen isännöitsijä Essi Erävesi.

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Kesälehti Tortone

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Mitäs mulkoilet?_1
  • Kuvaus: Oskari Itälä kuvasi komean sammakon.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20