Uutiset

Aurora järjesti kavereilleen kepparileirin

Perniössä ei keppariharrastajia kiusata

Lue lisää...
Leiriläiset valmiina parin päivän hyppelyyn. Vasemmalta Veera, Aurora, Siiri, Inka, Aada, Aura ja Essi. Majoitustilana on puolijoukkueteltta.
Melassuon keinonurmelle nousi keskiviikkona esterata keppihevosille. Viimeistelty, kukkasineen kaikkineen, kuin oikeiden hevosten kisoissakin. Rata on osa eilen alkanutta kepparileiriä. Leiri on perniöläisen Auroran idea.
–Olen jo kerran järjestänyt päiväleirin, kertoo Aurora.
Nyt leirillä on kuusi hänen kaveriaan.
Pelkkiä esteitä ei kaksipäiväisellä leirillä ratsasteta, ohjelmassa on koulutunti ja maastorata. Leiriläisten majoitustilana on puolijoukkueteltta kotipihalla, Leiriohjelmassa lukee: Hiljaisuus klo 24 (ehkä).
–Aadan kanssa tehtiin maastorata, vaelletaan Piilokallion suuntaan, Veeran kanssa tehtiin esteet.
–Minua ei ole juuri ole vaivattu, myöntää äiti Sanna Heinistö, ruokaa laitan.
Heinistö pitää tyttöjen harrastusta hyvänä, mutta joskus menee aikaa liikaa.
-Pari tuntia oikeiden hevosten kanssa Melkkilässä, sitten pari tuntia kepparilla tässä ja sitten vielä maastossa, kello voi lähennellä kymmentä.
Aurora on harrastanut ratsastusta yhdeksän vuotta ja kepparit tulivat vähän myöhemmin sattumalta.
–Hypin mökkinaapurin kepparilla ja innostuin siitä, sitten hypin kotona ilman heppaa.
Ensimmäinen hankittiin matkalta Espoosta.
–Siitä lähti.
Nyt kaupan kepparit ovat vähemmistössä, ilmeikkäät ratsut syntyvät omissa käsissä.
–Ne ommellaan käsin, neljä tuntia meni näiden meksikolaisten suitsien tekemiseen.
Kilpakeppareissa keppi on lyhyt, eittei se pudota estettä.
Leiriluettelossa on kolmentoista hevosen nimet, paikalla on kuitenkin paljon enemmän ja jokainen oman näköisensä.
Leirin ”johtajaa" ilahduttaa yksi juttu erityisesti.
–Perniössä ei keppariharrastajia kiusata. Kaupungeissa se on tavallista.

Kylään tullaan kauempaakin

Lue lisää...
Bart Venema, Mini Venema, Annemarie van Es, Aad van Es ja Galina Fofanova tulivat sanojensa mukaan viettämään marinaan hidasta ja rauhallista päivää.
Vappuna avattu, uudistettu Mathildan marina Mathildedalin kylän rannassa on ehtinyt kerätä kiitettävästi veneilijöitä ja matkailijoita.
–Merimaili-ohjelman yhdessä jaksossa käsiteltiin tätä aluetta. Se toi monia veneilijöitä tänne, erityisesti sellaisia, jotka eivät olisi välttämättä muuten tänne löytäneet, marinasta kerrotaan.
Alueen tarjonta on vailla vertaansa. Löytyy alpakkapuotia, panimoa, ruukkialueen tunnelmaa ja kansallispuistoa.
–Synergiaedut ovat valtavat. Kaikki hyötyvät toinen toisistaan, kiittelee marinan ravintoloitsija Maria Rantanen.
Marinan terassilla istuskelee viiden hengen porukka. Puheensorinasta erottaa, ettei tämä seurue ole supisuomalaista sakkia.
–Olemme Hollannista, kertoo Aad van Es. Hänen vaimonsa Annemarie van Esin veli, Bart Venema, asuu naisystävänsä Galina Fofanovan kanssa Pohjassa, ja heillä on mökki Perniössä. Mukana on myös isoäiti Mini Venema. Reissu ei ole ensimmäinen tänne pohjoisempaan suuntaan.
–He ovat aiemmin nähneet Turkua ja Helsinkiä, joten halusin nyt esitellä tätä seutua, Bart Venema selittää.
Vieraille on näytetty muun muassa Teijon kansallispuistoa.
–Suo on siellä niin erityinen, halusin näyttää sen, Bart Venema kertoo.
Mathildedaliin tultiin viettämään rauhallista, hidasta päivää.
–Tämä on niin kaunis paikka. Voisin istua tässä tuntikausia ja ihailla maisemaa, Aad van Es huokaa.
Hänen vaimoonsa teki kansallispuisto lähtemättömän vaikutuksen.
–Siellä pystyi kuulemaan täydellisen hiljaisuuden, hän hehkuttaa.
Vieraat kiittelevät myös sitä, että vaikka kaikkialla on hiljaista ja ihmisiä ei liiku niin paljoa, ovat kaikki palvelut saatavilla. Kaupat, ravintolat, kahvilat ja terassit löytyvät, mutta paikasta ei tarvitse tapella eikä ruuhka pääse hollantilaisiin mittoihin missään vaiheessa.
–Rauha. Se on mielessäni, kun täällä olen, lopettaa Aad van Es.
Hollantilaiset vieraat eivät ole ainoat kauempaa saapuneet, joita marinassa on nähty. Ravintoloitsija Maria Rantanen muistelee tänä kesänä tavanneensa väkeä ainakin Ruotsista, Norjasta, Saksasta ja Iso-Britanniasta saakka.
–Elokuussahan alkaa Euroopassa lomakausi, joten luultavasti pian vielä enemmänkin porukkaa tulee muualta kuin Suomesta, hän pohtii.
Yksi suurimmista asiakasryhmistä on kuitenkin karvaisempaa sorttia. Marinan ulkotilat ovat auki koirille, ja mahdollisuutta istuskella lemmikin kanssa terassilla on käytetty ahkerasti.
–Juuri jouduin yksi päivä laskeskelemaan, onko terassilla enemmän koiria vai ihmisiä, Rantanen nauraa.

Metallinetsijä löytää kuparikolikot ja autonavaimet

Lue lisää...
Sami Lindholm seuraa vierestä, kun Olli Kauppinen puhdistaa löytämäänsä kolikkoa.
Kaksi miestä ja koira kävelevät Hirvilahden kartanon pellolla verkkaista vauhtia.
–Aika paljon rautaromua, huikkaa toinen.
Miehillä kulkee mukana lapio toisessa kädessä ja toisessa on eräänlainen keppi, jonka päässä on pyöreänmallinen osa. Piippailevaa ääntä kuuluu miesten heiluttaessa laitteitaan maankamaran tasolla.
Meneillään on metallinetsintä.

–Tämä laite ilmoittaa metallin syvyyden, ja arvion siitä, onko se esimerkiksi rautaa tai jotain muuta kuten jalometallia, selittää kemiöläinen Sami Lindholm.
Hieman kauempana toinen miehistä, myös kemiöläinen Olavi Kauppinen, pysähtyy ja kaivaa pienen neliönmallisen maapalan ylös.
–Nyt saattaisi olla kolikko, hän toivoo.
Toisin käy, maasta nousee pullonkorkki.
–On ollut hyvät peltotalkoot, kun näin paljon korkkeja maassa, Kauppinen nauraa.
Metallinetsintä on harrastuksena melko tuore. Ensimmäiset metallinpaljastimet kehitettiin 1960-luvulla ja niitä käytettiin esimerkiksi miinaharavoina. Vähitellen etsimiä tuli myös kuluttajille tarjolle. Nykyään Suomesta löytyy metallinetsijöiden oma yhdistys. Suositulla etsijien tai ”piippareiden” Aarremaan alla-foorumilla on noin 4500 jäsentä.
Lindholm löysi harrastuksen kaksi vuotta sitten.
–Sinä aikana olen löytänyt noin 500 kolikkoa, joista kahdeksan hopeakolikoita. Kuparisia sormuksia on löytynyt myös, niitä sanotaan kihtisormuksiksi. Niitä myytiin 1800-luvulla: kultasepät uskottelivat niiden parantavan liudan eri sairauksia, Lindholm selittää.
Kaksikon historiantuntemus on vailla vertaa. Faktat ja tarinat tulevat kuin apteekin hyllyltä.
Lopulta piippailu tuo tulosta. Maasta nousee kuin nouseekin kolikko. Kauppinen nostaa pienen lätyn käsiinsä ja alkaa varovasti puhdistaa sitä. Hän kääntelee sitä hetken, ja antaa sitten tuomionsa.
–Tämä on… 1600-luvun 1/6-öre!
Lindholm kiiruhtaa katsomaan.
–1650-, ehkä 1660-luvulta. Noita painettiin sellainen 33 miljoonaa. Sen arvo on noin 25 senttiä, hän tietää.

Lue koko tarina painetusta lehdestä

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | puh. (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284
Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.
Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

Perniönseudun Lehti - RSS